Kappas. Löysin itteni täältä taas. No, kaipa sitä voi tylsyyteen vähän kirjotella. Ei sillä että mulla jotain järkevää kirjotettavaa oiskaan, mutta kuitenkin.
Oon oikeesti miettiny paljon viime aikoina, että mimmosen kuvan musta saa. Se ois oikeesti kiva tietää. Koska mietin usein mitä sanon kenenkin seurassa ja miten ylipäätään oon. En esitä mitään, mutta saatan muuttaa käytöstä sen mukaan kenen seurassa oon. Tai äh, en osaa selittää mutta ketä ees kiinnostais.
Tää postaus on tämmönen turha, selittelyä vaan. Nyt tällain perjantai-iltana ( kun en siis omista sosiaalista elämää, istun vaan koneella ) mulla on fiilis, joka tulee usein viikonloppusin. Semmonen fiilis, että toivoisin olevani jotain jollekin. Haluaisin omistaa enemmän kavereita kun ihan vaan muutaman. Hyvänpäiväntuttuja riittää. Siis niitä joiden kanssa jutellaan mesessä pinnallisesti ja moikkaillaan kaupungilla.
Oon myös tajunnut, että tiedän tasan yhen ihmisen johon luotan täysin. Voin siis luottaa, ettei tämä ihminen menis kertomaan mun asioita eteenpäin. Kertaakaan en ole joutunut muuttamaan käsitystä siitä. On mahtavaa, että tämmösiä ihmisiä on vielä olemassa tässä maailmassa. Täytyy sanoa, että ilman tukea tai kuuntelijaa en tiedä missä tilassa olisin nyt..
Jos eilen sanoin jotain niin
tänään mä sen jo pyörrän.
Ajatukset, mielipiteet vaan vaihtuvat.
Mä myönnän, etten tiedä alkuunkaan kuka oon.
Vai onko mua ees olemassakaan.
En valmiiksi tuu, en valmiiksi tuu.
Kun luulen olevani jotankin, niin huomenna se jo muuttuu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti